keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Viimeinen Fundamentin Teksti

Tänä vuonna.

Sillä tämän tekstin jälkeen Fundamentti jää joulutauolle, ja palailee ensi vuoden puolella (jos tämän vuoden puolella ei enää tapahdu mitään erityisen hälyttävää).

En kuitenkaan jätä teitä ihan tyhjän päälle, vaan käsittelen pari juttua vielä ennen kun on aika rauhoittua itse kunkin (joulumielen saamiseksi uutispaasto on aika kova sana).

Ensinäkin tämä kuvaesitys, joka liittyy hyvin vallitsevaan aikaan.



Tätä kannattaa jokaisen mokuttajan ja mamuttajan miettiä. Jos yksi tänne haalittu "rikkaus" maksaa 57 000 € kappaleelta, niin miettikää huviksenne paljonko sillä budjetilla voisi auttaa näitä jotka ovat todella sen avun tarpeessa, ihan paikan päällä, ilman että heitä kuljetellaan valtion kustannukselle toiselle puolen maailmaa? Tosiasiassa resursseja on tarpeeksi, mutta ne keskitetään päin helvettiä.

Kapitalismi voimavaranaan, resursseja haltuunsa ja valtansa alaisiksi saavat entuudestaan rikkaat suurporvarit, joilla on omat maksetut käsinukkensa meidän päättäjinä, ja sen huonosti toimivana vastavoimana on kommunistisen sosialismin kannattajat, jotka taas imuroisivat kyllä resurssit valtiolle, mutta käytävät niitä omalle kansalleen vihamielisellä tavalla, siten että todella kriittisesti apua tarvitsevat kärsivät massoina, aivan kuten oman kansankin köyhät.

Nyt, ei pidä luulla että Täydellinen Järjestelmä kannattaisi sosiaalidarwinismia. Vaan sanokaamme kuten Victor Frankl, joka itse tuon nihilistisen kehityksen nähneenä (keskitysleiriltä selvityneenä) ja ihmisen mieleen perehtyneenä psykiatrina asian ilmaisikin oikein hyvin:

"Käsitykseni mukaan kaasukammiotkin aikoinaan olivat vain tällaisen homunkulistisen ihmiskuvan seuraus. Voitte olla aivan varmoja siitä, että Auschwitz, Treblinka, ja Maidanek eivät alunperin syntyneet Berliinin ministeriöissä, vaan niitä oli jo pitkään valmisteltu nihilististen tiedemiesten ja filosofien kirjoituspöydillä ja luentosaleissa. Enkä väsyn milloinkaan toistamaan - en edes satunnaisilla luentomatkoillani, en vieraissa maissa enkä valtamerten takanakaan - että nihilistisiä tiedemiehiä ja filosofeja on aina siellä, missä esimerkiksi joku kirjailija tai Nobelin palkinnon saaja ei näe ihmisssä todellisuudessa mitään muuta kuin "vähäpätöisen määrän epäpuhtaita aineita, hiiltä ja vettä". - Victor Frankl

Pitää ymmärtää että Täydellinen Järjestelmä kannattaa fiksuja ratkaisuja ja viisautta, eikä suinkaan sitä lyhytnäköistä kädestä suuhun unelmointia mitä punavihreät "suloiset, kirkassilmäiset lapsukaiset" hyysäyspolitiikassaan. Kuten ei myöskään rauhan ajan, kaikkien sotaa kaikkia vastaan jota kapitalisti pitää yllä (koskee pääasiassa vain valtaosaa kansasta). Meidän ei pidä mennä halpaan, vaikka nihilistisellä hajota ja hallitse-strategialla meitä hämmenetäänkin.

Aivan kuten Frankl laittoi merkille seuraukset nihilismistä, joka ei ilmene vain ns. oikeistolaisina kovina arvoina, vaan myös vasemmistolaisen liberaaleina ja moniarvoisina "arvoina" (siinä periaatteessa arvot kerrataan nollalla, mutta silti heidän oma agenda toki on yli muiden) - molemmille kokoava ja täydellisesti kuvaava termi on siis nihilismi, jota Täydellinen Järjestelmä vastustaa. Taistellessaan nihilismiä vastaan se taistelee rakkauden puolesta, ja rakastaessaan se taistelee nihilismiä vastaan!

Tällöin on ymmärrettävä että valtion on oltava kansallisesti eheä ja väkevällä kiviperustalla, eikä suinkaan eripuolille hajoavalle internationalistien hiekalle rakennettu, hajoamaan suunniteltu farssi, joka ei lopulta pysty auttamaan edes itseään. Mutta kuten fiksummat henkilöt, he jotka ovat tätä blogia opiskelleet, sen nyt ymmärtävät: ei ole sattuma miksi nämä selkäänpuukottajat tekevät sellaista politiikkaa mitä tekevät. Mutta agendat alkavat paistaa läpi, ja yhä vähemmän heidän juonittelunsa menee läpi naama-arvoltaan.

"Tänään poliittiset järjestelmät ovat murtuneet uskonnon vanavedessä, ja meillä on vain suuri, globaali helvetti, jossa media on valjastettu markkinakärryjen eteen, ja demokratia on haave, josta luovuttiin kun huomattiin, että kansa ei osaa äänestää oikein. Jokaisella kulutus (hivutus-) yhteiskunnan asukkaalla on sata orjaa jossain toisella maassa piilossa." - A.W. Yrjänä

Toiseksi sitten tämä. Sillä vaikka tämän tekstin myötä julistammekin blogi-ilmatilaan joulurauhan, niin kuitenkin käsittelemme tätäkin aihetta jota etenkin viime aikoina olen joutunut käsittelemään yllättävän paljon. Aihe epäilemättä on kaukana joulurauhasta, mutta on taas muistutuksena siitä miten tärkeää työtä tekevät he jotka puuttuvat epäkohtiin - jotta epäkohdat eivät puuttuisi meihin!

Nainen käski miesten kaapata ja hakata ex-poikaystävän – miehet vankilaan, naiselle ehdollista


En tiedä mikä tässä sai vituttamaan eniten, nuo psykonartut, vaiko nuo taivuteltavissa olevat valkeat ritarit jotka lähtee tekemään niiden likaiset työt, vaiko oikeuslaitos joka päästää kaiken takana olleen ämmän pälkähästä vaikka tämä 1. suunnitteli, 2. yllytti ja 3. osallistui. Mutta hei, oikeusvaltio jossa toisilla on oikeus ja toisilla ei, samoin kuten tasa-arvon maa, jossa toiset vain ovat tasa-arvoisempia.

Kaveri uutisen nähdessään totesi, että ehkä pojat saivat sitten pimperossia tapauksen johdosta, johon puolestani tokaisin: Niin tai "saatte sit kun pääsette lusimasta" vaikka voi olla että pojat joutuvat tuolla reissulla antamaan "pimppiä" ihan itse, uudelle avomiehelleen.

Ja ainiin. Fundamentti pitää aina joulun jouluna. Se ei lähde lainkaan mukaan siihen että toivotellaan "iloisia juhlapyhiä" vaan se toivottaa iloista joulua kuten on jokaisen suomalaisen hyvä ja perinteinen tapa ollut, joka toimii jo erinomaisena kannanottona esimerkiksi seuraavaa vastaan:

Taajamamerkit muutetaan monikulttuurisemmiksi

Kun näin tuon uutisen olin kokolailla:

Ja siltä varalta jos olit sinäkin, niin ihan näin (joulu-)rauhan palautuksena, on sanottava että tuohan oli aprillipila vuodelta 2010 ("so you were kidding me!") Mutta pointti tuossakin vitsissä oli. Ei tuo olisi mennyt ehkä vielä vuosikymmen sitten läpi, vaan se olisi herättänyt lähinnä olkainkohauttelua. Vaan näinä päivinä tuollainen pehmittäminen on jo arkipäivää. On kouluja joissa vakavissaan mietitään ja harkitaan joulujuhlia, joulunäytelmiä, ellei jopa joulutervehdyksiä. Joten, pidä kiinni kansallisesta perinteestä joka yhdistää jokaista peruskansalaista ja tosisuomalaista ja toivota ennemmin hyvät joulut, kuin jotain poliittisesti korrektia hölynpölyä. - Itse olen jokus vuosia sitten tehnyt niin, mutta en usko että nyt siihen enää on kenelläkään varaa.

Vielä näin lopuksi sitten vuoden 2011 lista. Listassa on luetuimmat ja suosituimmat tekstit, eli voidaaan sanoa että tämä on ennen kaikkea best of-lista teidän lukijoiden näkökulmasta. Tämä joululoma onkin hyvä paikka mennä selailemaan arkistoja ja katsomaan mitä ne kätkevät, ja paras tapa lieneekin se, että aloittaa näistä.

Tämä vuosi toi Fundamentille lukuisia uusia ystäviä, ja mahdollisesti vihollisiakin (ainakin lukijapostista päätellen vrt. teksti #1) vaikka taitaapi olla niin että ystäviä on enemmistö (erinomaisesta ja palkitsevasta palautteesta sekä kaikesta muustakin päätellen).

Kuluneen vuoden teemana epäilemättä oli "Taisteleva ja Tiedottava"-Fundamentti, ja emme päässeet Täydellisen Järjestelmän Opin-kirjoituksiin oikein lainkaan (joita kohti oltiin vielä alkutaipaleella, vuonna 2010, menossa). Pääosin vuosi oli nousujohteinen, ja mitä teksteihin tuli, nousivat vuoden 2011 tekstit dominoimaan blogin sisäistä sijoituslistaa, joten emme ainakaan ottaneet takapakkia - itse asiassa suuri osa nyt valikoiduista teksteistä on noteerattu myös muissakin medioissa!

Ehkä tuleva vuosi tuo lisää uusia ulottuvuuksia blogin ulosantiin, jolloin se on vielä monipuolisempi ja palvelee paremmin heitä fiksuja, jotka ovat tehneet ajalleen hyvän sijoituksen, ja perehtyneet tähän blogiin.

- Kiitos teille arvon lukijat, hyvää ja rauhallista joulua ja uutta vuotta!

Vuoden 2011 Fundamentin Seitsemän Suosituinta

  1. Murha- ja Munamiehen Tapaus & Kertaus Zeitgeistista

  2. Olipa Kerran Tuplastandardit 

  3. Vastakkainasettelu 2011 (Mitä Todella Tapahtuu vol I-III)

  4. Uusi Rikkaus

  5. Teoriakimara: Lintukuolemat & al. 

  6. Taistelu Tampereesta 

  7. Miksi se on tyhmää? (+ Uudenvuodenlupaukseni)




PS. Pidin uudenvuodenlupaukseni.

Ei kommentteja: