keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Viimeinen Fundamentin Teksti

Tänä vuonna.

Sillä tämän tekstin jälkeen Fundamentti jää joulutauolle, ja palailee ensi vuoden puolella (jos tämän vuoden puolella ei enää tapahdu mitään erityisen hälyttävää).

En kuitenkaan jätä teitä ihan tyhjän päälle, vaan käsittelen pari juttua vielä ennen kun on aika rauhoittua itse kunkin (joulumielen saamiseksi uutispaasto on aika kova sana).

Ensinäkin tämä kuvaesitys, joka liittyy hyvin vallitsevaan aikaan.



Tätä kannattaa jokaisen mokuttajan ja mamuttajan miettiä. Jos yksi tänne haalittu "rikkaus" maksaa 57 000 € kappaleelta, niin miettikää huviksenne paljonko sillä budjetilla voisi auttaa näitä jotka ovat todella sen avun tarpeessa, ihan paikan päällä, ilman että heitä kuljetellaan valtion kustannukselle toiselle puolen maailmaa? Tosiasiassa resursseja on tarpeeksi, mutta ne keskitetään päin helvettiä.

Kapitalismi voimavaranaan, resursseja haltuunsa ja valtansa alaisiksi saavat entuudestaan rikkaat suurporvarit, joilla on omat maksetut käsinukkensa meidän päättäjinä, ja sen huonosti toimivana vastavoimana on kommunistisen sosialismin kannattajat, jotka taas imuroisivat kyllä resurssit valtiolle, mutta käytävät niitä omalle kansalleen vihamielisellä tavalla, siten että todella kriittisesti apua tarvitsevat kärsivät massoina, aivan kuten oman kansankin köyhät.

Nyt, ei pidä luulla että Täydellinen Järjestelmä kannattaisi sosiaalidarwinismia. Vaan sanokaamme kuten Victor Frankl, joka itse tuon nihilistisen kehityksen nähneenä (keskitysleiriltä selvityneenä) ja ihmisen mieleen perehtyneenä psykiatrina asian ilmaisikin oikein hyvin:

"Käsitykseni mukaan kaasukammiotkin aikoinaan olivat vain tällaisen homunkulistisen ihmiskuvan seuraus. Voitte olla aivan varmoja siitä, että Auschwitz, Treblinka, ja Maidanek eivät alunperin syntyneet Berliinin ministeriöissä, vaan niitä oli jo pitkään valmisteltu nihilististen tiedemiesten ja filosofien kirjoituspöydillä ja luentosaleissa. Enkä väsyn milloinkaan toistamaan - en edes satunnaisilla luentomatkoillani, en vieraissa maissa enkä valtamerten takanakaan - että nihilistisiä tiedemiehiä ja filosofeja on aina siellä, missä esimerkiksi joku kirjailija tai Nobelin palkinnon saaja ei näe ihmisssä todellisuudessa mitään muuta kuin "vähäpätöisen määrän epäpuhtaita aineita, hiiltä ja vettä". - Victor Frankl

Pitää ymmärtää että Täydellinen Järjestelmä kannattaa fiksuja ratkaisuja ja viisautta, eikä suinkaan sitä lyhytnäköistä kädestä suuhun unelmointia mitä punavihreät "suloiset, kirkassilmäiset lapsukaiset" hyysäyspolitiikassaan. Kuten ei myöskään rauhan ajan, kaikkien sotaa kaikkia vastaan jota kapitalisti pitää yllä (koskee pääasiassa vain valtaosaa kansasta). Meidän ei pidä mennä halpaan, vaikka nihilistisellä hajota ja hallitse-strategialla meitä hämmenetäänkin.

Aivan kuten Frankl laittoi merkille seuraukset nihilismistä, joka ei ilmene vain ns. oikeistolaisina kovina arvoina, vaan myös vasemmistolaisen liberaaleina ja moniarvoisina "arvoina" (siinä periaatteessa arvot kerrataan nollalla, mutta silti heidän oma agenda toki on yli muiden) - molemmille kokoava ja täydellisesti kuvaava termi on siis nihilismi, jota Täydellinen Järjestelmä vastustaa. Taistellessaan nihilismiä vastaan se taistelee rakkauden puolesta, ja rakastaessaan se taistelee nihilismiä vastaan!

Tällöin on ymmärrettävä että valtion on oltava kansallisesti eheä ja väkevällä kiviperustalla, eikä suinkaan eripuolille hajoavalle internationalistien hiekalle rakennettu, hajoamaan suunniteltu farssi, joka ei lopulta pysty auttamaan edes itseään. Mutta kuten fiksummat henkilöt, he jotka ovat tätä blogia opiskelleet, sen nyt ymmärtävät: ei ole sattuma miksi nämä selkäänpuukottajat tekevät sellaista politiikkaa mitä tekevät. Mutta agendat alkavat paistaa läpi, ja yhä vähemmän heidän juonittelunsa menee läpi naama-arvoltaan.

"Tänään poliittiset järjestelmät ovat murtuneet uskonnon vanavedessä, ja meillä on vain suuri, globaali helvetti, jossa media on valjastettu markkinakärryjen eteen, ja demokratia on haave, josta luovuttiin kun huomattiin, että kansa ei osaa äänestää oikein. Jokaisella kulutus (hivutus-) yhteiskunnan asukkaalla on sata orjaa jossain toisella maassa piilossa." - A.W. Yrjänä

Toiseksi sitten tämä. Sillä vaikka tämän tekstin myötä julistammekin blogi-ilmatilaan joulurauhan, niin kuitenkin käsittelemme tätäkin aihetta jota etenkin viime aikoina olen joutunut käsittelemään yllättävän paljon. Aihe epäilemättä on kaukana joulurauhasta, mutta on taas muistutuksena siitä miten tärkeää työtä tekevät he jotka puuttuvat epäkohtiin - jotta epäkohdat eivät puuttuisi meihin!

Nainen käski miesten kaapata ja hakata ex-poikaystävän – miehet vankilaan, naiselle ehdollista


En tiedä mikä tässä sai vituttamaan eniten, nuo psykonartut, vaiko nuo taivuteltavissa olevat valkeat ritarit jotka lähtee tekemään niiden likaiset työt, vaiko oikeuslaitos joka päästää kaiken takana olleen ämmän pälkähästä vaikka tämä 1. suunnitteli, 2. yllytti ja 3. osallistui. Mutta hei, oikeusvaltio jossa toisilla on oikeus ja toisilla ei, samoin kuten tasa-arvon maa, jossa toiset vain ovat tasa-arvoisempia.

Kaveri uutisen nähdessään totesi, että ehkä pojat saivat sitten pimperossia tapauksen johdosta, johon puolestani tokaisin: Niin tai "saatte sit kun pääsette lusimasta" vaikka voi olla että pojat joutuvat tuolla reissulla antamaan "pimppiä" ihan itse, uudelle avomiehelleen.

Ja ainiin. Fundamentti pitää aina joulun jouluna. Se ei lähde lainkaan mukaan siihen että toivotellaan "iloisia juhlapyhiä" vaan se toivottaa iloista joulua kuten on jokaisen suomalaisen hyvä ja perinteinen tapa ollut, joka toimii jo erinomaisena kannanottona esimerkiksi seuraavaa vastaan:

Taajamamerkit muutetaan monikulttuurisemmiksi

Kun näin tuon uutisen olin kokolailla:

Ja siltä varalta jos olit sinäkin, niin ihan näin (joulu-)rauhan palautuksena, on sanottava että tuohan oli aprillipila vuodelta 2010 ("so you were kidding me!") Mutta pointti tuossakin vitsissä oli. Ei tuo olisi mennyt ehkä vielä vuosikymmen sitten läpi, vaan se olisi herättänyt lähinnä olkainkohauttelua. Vaan näinä päivinä tuollainen pehmittäminen on jo arkipäivää. On kouluja joissa vakavissaan mietitään ja harkitaan joulujuhlia, joulunäytelmiä, ellei jopa joulutervehdyksiä. Joten, pidä kiinni kansallisesta perinteestä joka yhdistää jokaista peruskansalaista ja tosisuomalaista ja toivota ennemmin hyvät joulut, kuin jotain poliittisesti korrektia hölynpölyä. - Itse olen jokus vuosia sitten tehnyt niin, mutta en usko että nyt siihen enää on kenelläkään varaa.

Vielä näin lopuksi sitten vuoden 2011 lista. Listassa on luetuimmat ja suosituimmat tekstit, eli voidaaan sanoa että tämä on ennen kaikkea best of-lista teidän lukijoiden näkökulmasta. Tämä joululoma onkin hyvä paikka mennä selailemaan arkistoja ja katsomaan mitä ne kätkevät, ja paras tapa lieneekin se, että aloittaa näistä.

Tämä vuosi toi Fundamentille lukuisia uusia ystäviä, ja mahdollisesti vihollisiakin (ainakin lukijapostista päätellen vrt. teksti #1) vaikka taitaapi olla niin että ystäviä on enemmistö (erinomaisesta ja palkitsevasta palautteesta sekä kaikesta muustakin päätellen).

Kuluneen vuoden teemana epäilemättä oli "Taisteleva ja Tiedottava"-Fundamentti, ja emme päässeet Täydellisen Järjestelmän Opin-kirjoituksiin oikein lainkaan (joita kohti oltiin vielä alkutaipaleella, vuonna 2010, menossa). Pääosin vuosi oli nousujohteinen, ja mitä teksteihin tuli, nousivat vuoden 2011 tekstit dominoimaan blogin sisäistä sijoituslistaa, joten emme ainakaan ottaneet takapakkia - itse asiassa suuri osa nyt valikoiduista teksteistä on noteerattu myös muissakin medioissa!

Ehkä tuleva vuosi tuo lisää uusia ulottuvuuksia blogin ulosantiin, jolloin se on vielä monipuolisempi ja palvelee paremmin heitä fiksuja, jotka ovat tehneet ajalleen hyvän sijoituksen, ja perehtyneet tähän blogiin.

- Kiitos teille arvon lukijat, hyvää ja rauhallista joulua ja uutta vuotta!

Vuoden 2011 Fundamentin Seitsemän Suosituinta

  1. Murha- ja Munamiehen Tapaus & Kertaus Zeitgeistista

  2. Olipa Kerran Tuplastandardit 

  3. Vastakkainasettelu 2011 (Mitä Todella Tapahtuu vol I-III)

  4. Uusi Rikkaus

  5. Teoriakimara: Lintukuolemat & al. 

  6. Taistelu Tampereesta 

  7. Miksi se on tyhmää? (+ Uudenvuodenlupaukseni)




PS. Pidin uudenvuodenlupaukseni.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Elämän ja Kuoleman Kysymys

Timo Soini teki sen, ja julkisti kantansa aborttiin  mikä siis oli ja on ehdottoman kielteinen.

Se oli miehen teko, ja sai aikaan taas kerran tässä nihilistisessä yhteiskunnassa lähestulkoon sellaisen hysterian, että me melkein jouduimme mobilisoimaan lastentarhoista joukon tätejä nostamaan nämä ritisevät hermokimput syliinsä ja hieman taputtamaan pyllylle - lohdutusten kera. Tieto tästä sai siis taas kerran osan porukasta poru kurkussa parkumaan miten taas on tapahtunut jotain kerta kaikkisen hirveää.

Miksi?

- Siksi että nämä itsekäät tyrannit sanovat sen polkevan naisen oikeuksia tämän omaan kehoon, vaikka oikeasti kyse on naisen oikeudesta päättää syntymättömän lapsen kehosta (unohtamatta että jos eron tullessa lapset ovat molempien, on ne käytännössä aina enemmän naisen, niin entä sitten erossa tai suhteessa tapahtuva abortti, jolloin lapsi on myös isän?)

- Siksi että Timo Soinin mukaan jopa raiskaustapauksissa abortti  tulisi kieltää, vaikkakin oikea kysymys kuuluu: ansaitseeko raiskaajan lapsi tulla murhatuksi tavalla, jolla ei edes yhtäkään raiskaajaa rangaistaisi? Yhtäkään raiskaajaa ei revitä elävältä kappaleiksi, ja imetä pois verisenä paloina (ellei sitten satuta saamaan “yhtenä kappaleena” jolloin tämän analogian mukaan elonmerkkien esiintyessä katkaistaisi niskat) tai lyödä piikillä pään takaosaan ja imetä aivoja pois, uhrin ollessa vielä elossa (kuten tehdään osasynnytysabortissa, kun enää perinteistä aborttia ei voida tehdä, sillä lapsi on liian vanha siihen (sic). Ja jos ollaan tarkkoja, ei niitä abortteja jotka johtuvat raiskauksista nyt edes niin hirveästi tehdä, kun puhtaasti jälkiehkäisynä ja mukavuudenhalusta johtuvia abortteja tehtiin noin 10 000 kpl, eli 90% kaikista tehdyistä aborteista!  Kun taas sikiövaurioiden vuoksi tehtiin vain 2,2% (vuonna 2007) ja äidin terveyden ollessa vaarassa ainoastaan 0,5% aborteista!

- Siksi että Timo Soini on mies, ja eihän nyt mies voi näihin asioihin ottaa kantaa. Tämä puolestaan on täydellistä abstraktin ajattelun ja objektiivisen moraalikyvyn puutetta – sekä tietysti vanha kunnon ad hominem.

Nyt, on ounasteltu, että tästä aborttikysymyksessä tulee kynnyskysymys tulevissa presidentinvaaleissa.

Minä sanoisin että se on otanta jostain suuremmasta, se on elämän ja kuoleman kysymys.

On mielenkiintoista kuinka oikeassa Timo Soini oli viimeisimmässä “plokissaan” tämän aiheen tiimoilta.

Kyse on eräänlaisesta perusarvojen jakautumisesta.

Samat tahot, jotka kannattavat lapsenmurhaa, mikä siis kylvää kuolemaa (unohtamatta toki eutanasiaa!), ovat myöskin heitä jotka esimerkiksi kannattavat homoliittoja ja edistävät homoutta. Homous edustaa myöskin kuolemaa, ja en nyt tarkoita vain sitä että sen parissa sukupuolitaudit leviäisivät erityisen taajaan, vaan sitä että se on yhdynnänmuoto joka perustuu hedonismille, mutta ei tuota elämää. Itse asiassa, lisääntyminen normaalilla tavalla tuottaa hedelmää, kuten on luonnollista. Ajattelit asiaa uskonnollisesti “lisääntykää ja täyttäkää maa” tai biologisesti “ihmisen tehtävänä on selviytyä ja lisääntyä”, niin päädyt samaan lopputulokseen.

Nyt, tiedän että joku saivare sanoo että eihän heteroseksistäkään aina tule lopputuloksena lasta, etenkään jos ehkäisy on vähänkään luotettavampi. Siihen sanon vain että heteroseksistä periaatteessa on edes potentiaalia siihen, että se tuottaa jälkikasvua, kun taas seksuaalinen poikkeavuus on seksuaalista poikkeavuutta ja siihen ei edes lähtökohtaisesti, periaatteessa, sisälly tuo standardi lisääntymisestä!

Mutta takaisin asiaan. Siis, jos aikaisemmin olemme huomanneet, miten suvaitsevaiset viherpunaiset tahot pyrkivät yhdessä maahamme pesiytyneen kansainvälisen kapitalistin kanssa hajottamaan ja hallitsemaan kansaa eri metodein, kuten maahanmuuttopolitiikan ja piilonihilismin eli moniarvoisuuden muodoissa, niin tämä epäilemättä on yksi sen lajin keino. Perhearvojen tuhoutuessa, aborttien määrän kasvaessa ja täten kansallisen syntyvyyden heikentyessä pääsemme lähelle syytä miksi tulevaisuudessa on ounasteltu Islamin valloittavan euroopan, ja Amerikan puolestaan olevan evankelisten kristittyjen, katolilaisten latinojen ja muslimien hallitsemana. Kaikilla näillä on yksi nimittävä tekijä: perhe. Siinä missä taas sekulaaripoliittinen, eletään yksilöinä pellossa, millään ei ole mitään väliä ja kokis on hyvää- kulttuuri katoaa; se kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Lisää tässä videossa.

Todellakin, on selvää että Täydellinen Järjestelmä valitsee elämän, myöskin tässä kysymyksessä ja niin myös jokaisen tulisi tehdä joka haluaa elää ja joka haluaa toimia niin moraalisesti kuin fiksustikin oman kansansa tulevaisuuden puolesta!

Tietysti jälleen kaikkien itsekkäiden tyrannien (vastahakoiset) äidit, eli feministit ovat tässäkin asiassa ämpyttämässä vastaan, mutta heitä tuskin enää kukaan ottaa vakavissaan joka tietää heidän “ajattelunsa” aikeet. Yleensä he ovat ryhmä joko koostuu känisevistä, vallanhimoisista ja luonnevikaisista naisista, sekä miehistä (valkoisista ritareista) jotka myös ovat käytännössä ämmiä.

Joten en haluaisi tästä syystä sanoa että tämä olisi suunnattu jokaista naista vastaan, edes heitä jotka ovat syyllistyneet aborttiin.

Tämä on heille, joilla on vielä toivoa, kutsu valita elämä.

Vasemmiston edustajat kylvävät tässä asiassa kuolemaa, kuin edeltäjänsä jotka eivät epäröineet tappaa jokaista joka seisoi heidän asiaansa vastaan. Mutta lainaan nyt ex-vasemmistolaisen Tommy Tabermanninin sanoja. Kun häneltä kysyi abortin tehnyt nainen, että miten hänen pitäisi nyt tästä eteenpäin elää, vastasi Tommy: Elä niin, että lapsesi joka siirtynyt tuolle puolen, olisi ylpeä äidistään.

Ja ne naiset, te jotka kannatatte aborttia mutta ette ole milloinkaan tehneet sitä itse (etenkin jos te olette pitäneet lapsenne), niin minä sanon: te tekopyhät ämmät! Te uskotte että teillä on niin korkea moraali, että sallitte muiden luistaa siitä, sillä vain te pystytte pitämään kyseiset standardit. Teidän tekonne puhuvat teitä vastaan, mutta ei se mitään, teidän lapsenne kiittävät siitä joka päivä, joka päivä kun näette heidän kasvavan. Ja hyvä niin.

Päätän tämän tekstin lempibändini biisillä, jonka sanoista jokainen näkee, miten se liittyy tähän aiheeseen.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Kaikki Suomalaiset Ovat Rasisteja

...ja kaikki kreetalaiset valehtelijoita.

Antiikin aikainen paradoksi, jonka tapaamme jälleen mutta uudessa muodossa.

Antiikin versiossa kreetalainen (Epimenides) sanoi että kaikki kreetalaiset olisivat valehtelijoita, joten miten hänen sanomaansa voisi suhtautua?

Suomessa yksi, jos toinenkin suvaitsevainen, sanoo että suomalaiset ovat rasisteja.

Miten heidän sanomaansa pitäisi suhtautua, etenkin kun he ovat niitä jotka tuomitsevat
kokonaisen kansanryhmän?

Todellakin, joka leimaa toisen rasistiksi, on käytännössä sellainen itse. Ainakin modernien rasismimääritelmien mukaan.

Ennen se meinasi vain rotuerottelua, mutta nyt se on minkä tahansa ryhmän määrittelemistä erityismerkein - positiivisin tai negatiivisin. Ainakin puhekielessä. Ja jos siitä puhutaan rotuerotteluna, on kuin vapaa-ajattelijoiden uskontokritiikki: temppuilua kristinuskoa vastaan, ja munatonta luimistelua islamin edessä joka itse asiassa puree takaisin (mikähän sen naistoimittajan nimi oli, joka joutui menemään käytännössä läpi todistajansuojeluohjelman kaltaiset turvatoimenpiteet kun oli ehdottanut että pidettäisi "Piirrä Muhammed"-päivä - muslimit olivat rauhaa rakastavina ja kaikkea rikastavina luvanneet kaivertaa naisen sydämen irti jos niin käy) - mitä yritän sanoa tällä? Jokainen tehkööt testin, niin se selviää:



Olen sanonut tämän ennenkin, ja sanon sen jälleen: jokainen on suvaitsematon, enemmän tai vähemmän.

Suvaitsevaistomme on osoittanut täydellistä johdonmukaisuuden puutetta, osoittamalla miten hekään eivät suvaitse jokaista.

Ei ole väliä mitä he sanovat sen kun he lavastavat agendansa joksikin yleväksi, mutta heidän tekonsa ja lausutonsa todistavat toisin.Aina.

Minä en ole suvaitsevainen, vaan olen suvaitsematon ilmöille jotka ovat esim. tuhoisia, kuten rikollisuus.

100% suvaitsevainen olisi tuulimylly, joka ei edes lopulta onnistuisi välttämättään sitä että toiselle kumartaminen on aina vastapuolelle pyllistämistä. Mutta 100% suvaitsevaista ei olekaan.


Viha- vs. Kivapuhe


Mielenkiintoinen ajankuva, ja osoitus jo aiemmin esittämästäni tuplastandardien esiintymisestä on tämä:

Ruotsalainen perussuomalaisista: ”Edes meidän rasistimme eivät ole näin tyhmiä”



Muutamia kohtia tuosta lehtijutusta käsitelläkseni, mainittakoon nyt ensinä että pelkästään jo sen perustoina ovat sellaiset argumentointivirheet kuten olkiukko ja kehäpäätelmä. 

Tietysti ensinä Perussuomalaiset leimataan täysin natseiksi (olkiukko) josta sitten revitään kehäpäätelmät.

Ja vaikka tiedän että ad hominem on myöskin argumentointivirhe, väitän että silti tietty vaikutus on sillä että kyseinen toimittaja on ruotsalainen nainen, joka on tunnettu rasisminvastaisesta työstään - en itse asiassa edes käytä tätä argumenttina, sillä en voi kommentoida argumentointivirheitä, mutta pidän tätä mielenkiintoisena "sivulausehuomiona".

Väittäisin että tässä tapauksessa nämä hänen esittämänsä argumentointivirheet eivät ole sattumaa, vaan kiihottamista poliittista vihollista vastaan. Sanotaanko näin, että en yllättyisi jos hän olisi feministivasurinainen, joka vilpittömästi uskoo että maailman pahuus henkilöityy vaaleaihoiseen, lihaa syövään mieheen (myös naiseen, joka "ei ymmärrä etuaan"). Epäilemättä, nyt vastustan blondivitseihin viittaamista, tämä nainen uskoo että nainen on vähemmistö myös, vaikka onkin maailman suurin vähemmistö siinä tapauksessa.

Noh, paradoksithan tulivat tutuksi jo tämän tekstin alussa, joten menkööt nyt tämäkin.

Mutta katsotaanpa ihan esimerkiksi mitä nyt puhun:
"Kun kovia ratkaisuja, ”uhrauksia”, tehdään, ne kohdistuvat vähäisempiin hahmoihin. Tähän kastiin menee Bjurwaldin mielestä esimerkiksi natsisympatioistaan kiinni jääneen eduskunta-avustaja Ulla Pyysalon eroilmoitus."

Mutta mitä jos edes sitten "ei-vähäisimmät hahmot" eivät ansaitse toimenpiteitä?

Toki, kehäpäätelmässä perussuomalainen "on aina äärioikeistolainen tai ainakin muuten vain natsi".

Mutta ilmeisesti nyt meinataan, että koko muu puolue pitäisi myös muljuttaa, ikään kuin samalla vaivalla?

Mutta se ei riitä todisteeksi natsisminvastaisuudesta, että natsi-ihannoijat saavat kenkää?

Mikä riittää?

Ei mikään. Perussuomalaiset ovat osoittaneet erittäin suurta maltillisuutta, täysin naurettavaksi muuttuneessa ajojahdissa jonka huomaa jo jokainen!

Sitäpaitsi, minä en edes pidä Perussuomalaisia äärioikeistolaisina, he ovat lähempänä äärivasemmistoakin, sillä he ovat oppositiopuolue siinä missä oikeistopuolueita ovat sellaiset kuten Vihreät ja Kokoomus - käytännössä, kuin myös politiikaltaan. Äärivasemmisto olisi siis se joka vastustaa valtion hallitsevan päätäntäjärjestelmän ideoita, valtaa ja politiikkaa noin yleensä. Puhumattakaan siitä, että he ovat myöskin kokolailla työväenpuolue.

Tämä on myös eräs syy miksi Täydellinen Järjestelmä on liike, joka hylkää keinotekoisen ja auttamattoman hyödyttömän oikea-vasen-akselin.

Toisaalta, meidän oikea ja vasen ovat myös sulautumassa yhteen, ei kansallisessa vaan elitististä internationalismin agendaa tukevalla tavalla, ehkä siitä syystä Perussuomalaisia niin uutterasti vielä leimataan perinteisellä "äärioikeistolainen"-leimasimella? Ihmisten ei haluta tietävän sitä mistä Fundamenttikin kertoo.

Otetaan eräs esimerkki miten käy kun oikea ja vasen ovat sulautumassa dystopisella tavalla yhdeksi.

Poliisien työttömyys kaksinkertaistuu ensi vuonna. Tehtävistä on karsittava, sillä resurssit eivät riitä.

Voit ajatella täysin aiheellisesti, että jo on prioriteetit kohdillaan. Mutta mitä tällä saavutetaan, on tietysti jokaisen kapitalistin housuihin laukeaminen, eli askel lähemmäksi ilmiötä nimeltä: "yövartijavaltio". Näin rikkaiden norsunluutorneja valvotaan maksusta, kun taas köyhemmät siirtyvät hiljaksiin viidakkoelämää muistuttavaan asiantilaan. Köyhempiä on tällöin 99% sillä keskiluokka katoaa myöskin prosessin edetessä.

Malli on täysin antisosialistinen, ja kapitalismin päämäärän mukainen eli libertanistinen. Paradoksina on se, että kommunistisen sosialismin päämääränä on siirtymävaiheen (totalitaristisen valtion, jonka politiikkaa ns. suvaitsevaisto luomillaan pakotteilla simuloi ja pitää elossa) kautta siirtyminen anarkiaan. Nämä ovat käytännössä saman antikansallisvaltio-kolikon kaksi eri puolta, ja Täydellisen Järjestelmän, kansallisvaltiokeskeisen filosofian ehdottomat viholliset. Radikaalin kolmannen tien liikkeenä se ajaa dynaamisen valtion ideaa, siinä missä taas nykyinen vasemmisto- ja oikeisto nakertavat ns. sisäpuolelta "kansaa kokoavaa periaatetta" eli kansallisvaltiota. "Kansainvälistymistä", "Yrittämisen vapautta", "Suvaitsevaisuutta ja moniarvoisuutta" - lataan aseeni kun kuulen noi propagandatermit, mene ja tee sinä samoin!

Mutta takaisin asiaan, siihen miten se on rasismia jos olet nationalistinen etkä vihaa omaa kansaasi ja sille ominaisia tunnusmerkkejä (oli se sitten ihonväri, kulttuuri, uskonto tai muu sellainen). Asia nyt vain on niin, että jos rasisti nyt määritellään henkilöksi, jonka kaikki uhkakuvat, fobiat, ovat vain "hänen päänsä sisällä" sen lisäksi että hän vihaa muita (asia mitä suvaitsevaiset eivät koskaan tekisi, kenellekään), niin meidän on näytettävä peiliä nyt syyttäjille. Ehkä sittenkin homma on vain niin, että vaikka he kuinka yrittävät lavastaa maahanmuuttokriitikoita rasisteiksi, nämä siltikin pysyvät maahanmuuttokriitikkoina ja se iso paha "rasisti" onkin suvaitsevaisen oman pään sisäpuolinen fobia?

Miksi hän pelkää sen maan kansalaista, joka hän itsekin on?

Entä tämä? Onko tämä hullun rasistin käsialaa, vaiko vain johdonmukaisen maahanmuuttokriitikon:

Perussuomalainen: ”Miksi nämä maahanmuuttajat häädetään?”


Tässä eräs esimerkki siitä miten nämä syytetyiksi joutuneet ovat pääsääntöisesti vain suvaitsevaiston omien demonien projisoinnin kohteena - edellä juuri eräs "rasisti" puolustaa maahanmuuttajaa. Mutta eiväthän syyttäjät nyt voisi antaa totuuden häiritä hyvää propagandaa ja leimaa?  Ironia on siinä, että syytetyt erottavat asian henkilöstä, oli kyseessä sitten maahanmuuttokriittisyyteen liittyvä johdonmukaisuus tai kyky tuomita taipumus, ilman että tuomitsee henkilöä (esimerkiksi homojupakka mitä tulee Linnan juhliin).

Syynä tälle kaikelle on tietysti se, että suvaitsevaisia ei kiinnosta juurikaan totuudenmukaisuus, vaan poliittisten pisteiden voittaminen. Jos kerran täällä Suomessa Perussuomalaisten riveissä tiedän olevan niin lähi-idästä kotoisin olevia, kuin myös jopa ihan "afrosuomalaisia" kuten poliittisesti korrekti kielenkäyttö edellyttää sanoa, niin samaan aikaan Saksassa nämä viherpunavajakit ahdistelevat niitä maan mamuja jotka kannattavat kansallisten arvojen mukaisesti vaikkapa Saksaa jalkapallokisoissa! Tällöin kyse ei ole edes mistään huolesta että pakolaiset tai mamut voisivat kotoutua, vaan kyse on heidän, kuten muidenkin vähemmistöjen törkeästä hyväksikäyttämisestä ja sen lavastamisessa joksikin muuksi kuin sairaiden arvojen voitoksi ja vallanhimoksi. 

Nyt, jos joku kysyy, että onko tämä hieman liian kaukaa haettua kun otin esimerkin Saksasta - niin sanon ettei se ole, vaan se vain osoittaa näiden internationalististen, kaikkien kansallisten arvojen vihollisten toimivan globaalisti periaatteidensa mukaan. Sama pätee täälläkin, jossa vähemmistöt pikemminkin ovat poliittinen ase, ja olisi oikeastaan huono juttu jos he "oppisivat väärille tavoille" - eivätkä näin enää tukisi eliitin Hajota ja Hallitse-strategiaa Suomen kansaa vastaan (tietysti antisosiaalisen aineksen tänne roudaaminen ja sen väkisin pitäminen täällä on oma lukunsa "yksittäistapauksia")

Ja syy miksi tämän tekstin, juuri tänään, julkaisin on siinä että nyt on itsenäisyyspäivä ja on Linnan juhlien aika. Kuten jo edellä näimme, oli aiemmin linnaan kutsun saanut mullahi joka kannatti alaikäisten viemistä avioliittoon. Ja tämän vuoden teemana on näemmä "Bailataan Kuin Sodomassa!" tai "Ruåtsalaista Tappituntumaa Suomalaisissa Tansseissa!", joten teksti epäilemättä osuu hyvään kohtaan aiheensa puolesta.  

Nythän on ollut melkoista ruikuttamista siitä, kun suvaitsevaisto ei pysty suvaitsemaan sitä miten muut eivät jaa heidän käsityksiään siitä mikä on arvokasta, saati sitten hyvällä maulla toteutettua (ehkä kyseessä on jokin huonolla, ellei jopa sairaalla maulla toteutettu). Ja mitä hyvään makuun tulee, niin Suomessahan ei lain mukaan saisi perustella yhdistyksiä jotka ovat sen vastaisia, mutta laki SETA:n olemassaolosta päätellen ei ole enää voimassa - zing!

Pistänkin tähän nyt vielä videotallenteen siitä mitä suvaitsevaisen ja omahyväisen ammattisuivaantujan päässä pyörii kun hän tekee sen minkä taitaa parhaiten, kohdatessaan jotain mitä hänen tulisi sietää, ellei jopa suvaita.



Vaan nyt on tullut aika lopettaa tämä ilotulitus.

Päättäkäämme se nyt tähän hymniin, jonka minusta tulisi olla koko maamme kansallislaulu.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Liite Kirjoitukseen Tuplastandardeista + Hyvät Uutiset!

-Kun mies lyö naista, se on jotain niin hirveää, että ei siitä sen enempää.

Ja kun nainen lyö miestä, se on uhrin epätoivoinen hätähuuto.

-Kun mies syrjäytyy se on hänen omaa syytään.

Mutta kun nainen syrjäytyy, se johtuu kulttuurin patriarkaalisista rakenteista.

- Kun mies juo liikaa, hän on vastuuton, ja terrorisoi perhettään.

Mutta kun nainen juo liikaa, hänellä täytyy olla todella paha olo.

- Kun professorit ovat miehiä, johtuu se naisten syrjinnästä.

Kun taas jos koulumenestyjät ovat naisia, on se selkeä osoitus naisen lahjakkuudesta.

- Kun nainen kärsii syömishäiriöstä, se ilman muuta on seurausta miesten
sanelemasta kauneusihanteesta.

Kun mies rääkkää itseään schwarzeneggeriksi, se on hänen omaa tyhmyyttä.

- Kun media esineellistää naisen, tapahtuu rikos puolta ihmiskuntaa vastaan.

Mutta kun media esineellistää miehen, se on tuoretta, ja raikasta, emansipatorista.

- Kun mies tappaa itsensä, on hän silloin pelkuri joka pakenee velvollisuuksia,
ja itsekäskin vielä.

Mutta jos nainen tappaa itsensä, se on silloin viimeinen epätoivoinen tie
tilanteesta ulos.

- Kun perheeseen syntyy lapsia, ne ovat yhteisiä ja velvollisuudet on jaettava
tasan.

Kun tulee ero, lapset ovat vähän enemmän naisen, ja näin myöskin jäävät
hänelle.

- Kun mies esittää eroottisia ehdotuksia, hän ahdistelee seksuaalisesti.

Kun nainen tekee saman, on hän silloin moderni, tasa-arvoinen nainen.

- Kun mies arvostelee naisen ajattelutapoja, on hän yksinkertainen sovinisti.
Kun nainen siihen vielä sanoo että mies ei voi aivorakenteensa vuoksi yhdistellä järkeä ja tunnetta, puhuu nainen silloin vain tosiasioita.
- Arno Kotro

Kuten tarkimmat ovatkin saattaneet huomata, oli tämä kaistale alunperin tämän tekstin yhteydessä. Mutta tekstin tiivistämiseksi ja lyhentämiseksi, ja muutenkin tämän Antologia-osaston rikastamiseksi päätin siirtää tämän seuraavan kaistaleen omaksi kokonaisuudekseen.

Sitä voi käyttää siten liitteenä tähän tekstiin, tai nauttia sen sellaisenaan.

Antologia-osastosta vielä se, että sehän sisältää Täydellisen Järjestelmän hengen mukaisia taistelulauluja, vapaissa muodoissa kulkevia tekstejä, kuolematonta runoutta ynnä muita vastaavia teoksia jotka inspiroivat.

JA vielä niitä hyviä uutisia! Jopa siinä määrin hyviä uutisia, ettei kuvan (tavallista enemmän) mieleltään järkkynyt feministi edes osaa arvata mihin tämä vielä menee...

Kuvatekstin lähde ja idea klikkaa tätä tekstiä


Sillä vaikka asiat pitkälti ovatkin täsmälleen tuon Arno Kotron tekstin mukaisella tavalla, niin siitä huolimatta on alkanut uusi järjen vallankumous joka on lakkauttanut verovaroilla maksetun viharikollisuuden ja epätasa-arvoisten ainesten tukemisen Norjassa!

Antifeministinen ja promaskulistinen valistustyö on tuottanut ja tulee tuottamaan hedelmää - tämä on meille maskulisteille suuri päivä ja vihollisen rintamalinjan murtumisessa tämä on erittäin kriittinen edistysaskel - klikkaa ja lue lisää:

Norja lakkauttaa naistutkimuksen!

HA HA HA!!!

PÄIVITYS: Täällä on tekstissä mainittu dokumentti,  joka aiheutti sen että Norjan valtio lopetti rahoituksen eriarvoistavalta, ennakkoluuloja herättävältä ja viharikollisuutta tukevalta, järjestäytyneeltä feminismiltä ja sen propagandatehtaalta. Salasana: hjernevask

Dokumentti on norjaksi, mutta tekstitys englanniksi. En usko että haluat missata tätä - huhujen mukaan osissa 1 ja 7 löytyy taattua facepalm-materiaalia, jolloin et tiedä pitäisikö sinun itkeä vaiko nauraa. Jälkimmäinen jos uskot katsovasi jotain sketsisarjaa, ensiksi mainittu kun ymmärrät että tämä on läntisessä yhteiskunnassa todellisuutta.

Samalla saamme taas huomata sen, minkä aiemminkin: tiedettä ei ole sellaisenaan olemassa.

On olemassa tieteellisiä koulukuntia, ja tieteellinen metodi. Ensiksi mainittujen pitäisi käyttää jälkimmäistä. Mutta käytäntö on se, että vaikka jälkimmäistä käytetään, ei tästä huolimatta sillä ole yhtä suurta valtaa kuin valtakysymyksellä, eli poliittisella taustavaikuttimella joka määrittelee asian virallisen totuuden.

Ja tämä on se, kun koulukunnasta muuttuukin tiedettä, ja teoriasta faktaa. Mikä parasta, siihen ei tarvita päänsä vaivaamista tieteellisin metodein, riittää vain että käyttää poliittista valtaa ja manipulointia massakontrollin avulla, jotta harmaat massat saadaan ymmärtämään mitä mieltä heidän pitää olla.

Koko koulujärjestelmä on tässä apurina. Me tiedämme, kuten suuri kirjailija sen sanoi, että on vain kahdenlaisia ihmisiä: oppineita ja opetettuja. Jällkimmäiset tuottaa koululaitos, joka perustuu pisteidenkeräämiselle, ulkoaoppimiselle, keskinkertaisuudelle ja tottelemiselle. Tämä on opetetuksi tulemista. Informaatiobulimiaa joka palkitaan arvosanoin. - Jos koulujärjestelmä ei ole politiikkaa, niin miksi sitten on opetusministeri?

Dokumentista selviää, miten esimerkiksi vasta-argumenttina käytetään, virallisen totuuden vastaisista tutkimuksista sellaisiakin lausahduksia "se ei ole kiinnostavaa". Eli feminisoitunut tiede parhaimmillaan - mielivaltaista fiilispohjalta menemistä (logiikka korvataan tunteella), missä faktojen merkitys nähdään sivuseikkana; ei kiinnosta, koska se poikkeaa omasta mielivaltaisesta totuudesta.

Olen itse kuullut femakon suusta vastaavassa tilanteessa "vaikka asia olisikin noin, niin ei siitä pitäisi kertoa kaikille". - Sitten ihmetellään kun naispuolisia keksijöitä ei esimerkiksi ole, ne uraauurtavat jutut kun eivät synny pelkästä idealismista. Ei ihme että feminismi perustuukin siihen, että naiset lainnojalla varastavat mieheltä. Jos kapitalisti riistää työläistä, riistää feministi miessukupuolta, joka tosin on hyväuskoisena tehnyt innovaationsa ja työnsä myös naiselle. Ideana on, että mies elää säännöillä joita naisen on oikeus rikkoa.

Mutta nyt tuon sairauden aikakausi rupeaa olemaan loppusuoralla, ja näiden itsekäiden tyrannien rintamalinja on murrettu. On ajankysymys kun se on täällä, ja se tulee olemaan voitonpäivä jonka me otamme ilomielin vastaan - niin naiset kuin miehetkin, jotka uskovat oikeudenmukaisuuteen, eivätkä siihen että meidän pitäisi elää yhteiskunnassa jossa ahnaat, katalat ja vallanhimoiset ovat niitä joiden pahuus kuuluu palkita.

torstai 1. joulukuuta 2011

Naisten Oma Syy (ja seuraus)

Tämän yllättävän menestyksen saaneen tekstin jälkeen, ensin arvelin että tämä aihe olisi nyt ainakin tämän vuoden puolelta suht loppuun käsitelty, juolahti mieleeni vielä yksi “pienisuuri”-juttu, se, mistä tulet nyt lukemaan ja pääsemään selville.

Joskus saat lukea uutisista miten joku sosiopaatin taipumuksia omaava mies on piessyt naisensa (tietysti uutisiin kuuluu olla mainitsematta se mitä nainen on tehnyt, jotta kontrasti olisi mahdollisiman räikeä – mutta se on kokonaan toinen tarinansa, kuin myöskin se, että miten paljon naiset harjoittavat väkivaltaa miehiään kohtaan – niin henkistä kuin fyysistä ja ei, se ei ole eri asia vaan väkivalta on väkivaltaa) ja samoin olet varmasti tullut kuulemaan miten joku nainen valittaa siitä kuinka miehet (etenkin ne joista HÄNELLÄ on kokemusta) ovat sikoja.

Saatat miettiä että mitä hittoa nämä naiset tekevät tälläisten miesten kanssa, etenkin kun et löydä lainkaan näitä piirteitä itsestäsi (tietysti, edellyttää että olet mies, muutoin naisia itseäänkin arveluttaa oman sukupuolensa logiikka).

Oikein mietit.

Ne ovat naiset jotka tekevät valinnan parisuhdemarkkinoilla. Samoin he ovat se sukupuoli jolle erotiikka ja romantikkaa ovat puhtaasti valinnan kysymyksiä ja siihen liittyvät ongelmat ovat vain ja ainoastaan ylellisyysongelmia (naisten standardithan ovat tunnetusti naurettavan utopistisia – rikas ja vaikutusvaltainen, tumma, pitkä ja komea vaalea viikinki, jonka hervottomasta muttei liian isosta peniksesta ejakuloituu timantteja, suklaata ja luottokortteja – ja ainiin on se ihan mukavakin) ja kaikki valittaminen tuolta osa-alueelta on puhtaasti vain eräs elintasopurnauksen alalaji.

Entä mies? Mies on se jolle tuo elämän osa-alue on puhtaasti kysymys työstä, taidosta, ja tuurista.

Tämän voi testata milloin vain, pistetään vaikka keskivertomies lähestymään naisia ja pistetään samoin keskivertonainen lähestymään miehiä (vaikka tämäkin on eräs osa-alue jossa vain mies tekee työn, naiset eivät juurikaan lähestyä miehiä; heidän ei tarvitse), niin näet että mies on se joka todennäköisemmin saa pakit kuin nainen. Ei, laitetaan jopa keskivertoa vähemmän puoleensavetävä nainen lähestymään miehiä, ja silti nainen voittaisi.

Eli tässä lähestymme pointtia ja ongelmaa. Tuo että naiset valittavat miehistä, on puhtaasti ja ensisijaisesti naisten oma syy. Se on sitä tietysti tähtäimellä; jos naiset ovat niin hyviä ihmistuntijoita naisen vaistonsa kanssa, täytyy heidän silloin pelata tietoista uhkapeliä näiden psykopaatin taipumuksia omaavien miesten kanssa? Pitkällä tähtäimellä, ne ovat naiset jotka suosiessaan tätä miestyyppiä seksuaalisissa suhteissa, jotka pitävät huolta ettei nuo ns. Antisosiaaliset geenit karsiudu pois, vaan tuollaisia miehiä syntyy yhä lisää. Siitä joutuu maksamaan jokainen.

Eli meillä herää muutamia uusia huomioita.

Toisaalta se, että kysymys siitä voidaanko naiset suojella näiltä miehiltä ja tuhoisilta suhteilta, lienee täysin väärä, vaan: Voidaanko naiset pelastaa heiltä itseltään? – on se oikea kysymys. Nimittäin jos nainen ei voi hillitä itseään, kiihottuessaan siitä kun kohtaa tälläisen moraalisen imbesillin aka. Kusipään, niin me emme voi muuta kuin “kunnioittaa naisen valintaa ja oikeutta omaan kehoonsa”. Mutta oikeasti olisi lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä parempi, että nainen olisi se joka tekisi niitä erilaisia valintoja.

Toinen huomio, jonka tämä väkisinkin nostaa esiin on se, että tällä vapaudella valita väärin, on yhteiskunnallisia seurauksia sillä tämä kyseinen vapaus pitää huolta siitä että antisosiaalisen aineksen lisääntyminen yhteiskunnassa pysyy ennallaan, vaikka juuri tämänlainen tilanne olisi mitä erinomaisin mahdollisuus esikarsia kyseistä ainesta.

"Kaksinaismoraali on biologisessa mielessä ironista, sillä miehille ei olisi voinut kehittyä mieltymystä irtosuhteisiin, jos naiset olisivat evänneet heiltä mahdollisuuden toteuttaa mieltymyksiään."
-  Robert Smith, Sperm Competition and the Evolution of Mating Systems

"Ne voimat, jotka alun perin aiheuttivat resurssien epätasaisen jakautumisen sukupuolten välille, nimittäin naisten mieltymykset ja miesten kilpailulliset strategiat, pitävät osaltaan yllä resurssien epätasa-arvoista jakautumista nykyäänkin...Meitä edeltää myös pitkä ketju sellaisia esiäitejä, jotka suostuivat seksiin sellaisten miesten kanssa, joilta he saivat hyödyllisiä resursseja."
- David M. Buss  (Käsittellessä feminististä teoriaa siitä miten patriarkaalisuus olisi liittoutunut sortamaan naista, sen sijaan että naisen valinnat olisi johtaneet nykyiseen tilanteeseen "Ja naiset, miesten ohella, ovat usein syyllisiä siihen, että tilanne pysyy ennallaan.")

"..investoivan sukupuolen - naaraiden - mieltymykset määräävät mahdollisesti huomattavalta osin lajinkehityksen suuunnan. Naaras nimittäin on sukupuolista se, joka päättää, koska parittelee, kuinka usein parittelee ja kenen kanssa parittelee"
- Sarah Blaffer Hrdy, The Woman That Never Evolved

(Lainausten lainaukset tästä tekstistä

Joten, jos aikaisemmin pariutuminen on ollut osin ulkoyhteiskunnallinen seikka, niin tämä koko ilmiö todistaa sen olevan itse asiassa hyvinkin yhteiskunnallinen seikka.

Eräs ongelma on ajalle ominainen liberalismi ja liberaalit. Heidän mielestä tärkein arvo yhteiskunnassa on se, että jokainen voi toteuttaa itseään niin estottomasti kuin vain mahdollista. On mielenkiintoista, että liberaalius on enemmän feminiininen ominaisuus kuin maskuliininen. Femiinisyys on liberaalien henkilöiden kohdalla yleisempi ominaisuus kuin maskuliinisuus, niin miesten kuin naistenkin. Sellaiset feminismin kavahtamat, ehkä konservatiivisetkin ominaisuudet kuten käsitys kunniasta, totuudenmukaisuudesta ja oikeudesta sekä periaatteellisuudesta ovat nähtävissä patriarkaalisiksi. Täten, ei ihme jos feminismi näkee jonkinlaisena etuna sen, että nainen on vapaa toistamaan miesten virheitä – sen lisäksi että koko feminismi osoittaa sen kumpi sukupuolista on se joka on luova ja edelläkävijä, sillä kaikki tuossa sukupuolitaistelussa perustuu miehen ja tämän (hyvien ja vähemmän hyvien) saavutusten jäljittelyyn. Eikä muuten ole sattumaa tämän valossa (tai varjossa) että käytännössä kaikki keksijät ovat aina olleet miehiä. Mihin feministit eivät pysty, se heidän täytyy yrittää varastaa.

Siispä eräs millä nyt feministit katsovat naisen menestystä voivan mitata sillä että he pyrkivät jäljittelemään miehiä sen stereotyyppisen väittämän mukaan että “miehet ovat koiria jotka juoksevat seuraavan seksipartnerin perässä”. Käytännössä tämä näkyy siten, että naiset ovat seksuaalisesti holtittomia, mutta se on hyvä juttu ja jos joku mies tekee samoin se on todiste siitä että “mies on koira”. Tuplastandardit jälleen – jokainen voi rakentaa oman feministisen tuplastandardin yksinkertaisesti vain jäljittelemällä jotain toisen ominaisuutta, ja pitämällä sitä omalla kohdallasi hyvänä ja toisen tekemänä pahana. Elämistä lakien mukaan joita vain itse rikkoo.

Nyt, jos edellä valkoiset ritarit saivat huomata että vaikka he kuinka tuhlaavat energiaa ja resurssejaan naisten emotionaalisina tamppooneina ja perässäsanojina, eivät he voi estää naista valitsemasta väärin. Samoin, vaikka kuinka tämän sukuinen liberaalipoikamies kannattaisi sitä, että naisen vapaus ja kevytkenkäisyys olisivat toisensa synonyymeja, valitsisi nainen edelleenkin kuten ennenkin; eli sekin on toimimaton strategia pariutumisessa, koska liberaalipoitsu ei tulisi tällöinkään valituksi! Kuten jo varhaisissa Fundamentin teksteissä esitettiin, pätee tässäkin niin Supersolmuteoria kuin myöskin Pareton Periaate:  

Get it?

Katsotaan vaikka miten suosittu, ehkä moraalittomin ja ällöttävin sarja Sinkkuelämää on. Ja se on suosittu nimenomaan naisten keskuudessa, sillä se kuvaa täydellisesti moderin naisen ihannetta. Joka ei tunne kyseistä sarjaa, niin sanottakoon että se on sarja jossa joukko ikääntyviä uranaisia käyttäytyvät kuin homoseksuaaliset miehet. Se yksinkertaisesti on vain sarja, joka esittää että vanhenevissa lutkissa olisi jotain hauskaa ja hienoa, sen sijaan että se kertoisi minkälaisia he oikeasti ovat, eli säälittäviä.

Karma's a bitch, just like you used to be


Simone “Isiongelma” de Beauvoir oli eräs modernien feministien "äideistä" (oh the irony, lue eteenpäin niin tiedät). Hänen muistelmissaan, ei suinkaan kerrottu siitä miten hienoa on mummona on vanheta miehen kanssa, jonka yhteistä jälkikasvua voi ihastella. Ei! Hänen mukaansa se oli alennustila ja parodia, joka kieltää kaiken menneen. Mennyt taas oli täsmälleen se malli, jonka feministit ottavat omaksi täydellisen elämän mallikseen. Hän vastusti periaatteesta äitiyttä ja lapsia (tämä estettiin mm. Abortilla – miten niin “vähemmistösuvaitsevaiset” ovat totalitaristeja?), eli avoimessa ja turvattomassa “vapaassa” suhteessa. Entä olikio tämä kaiken sen arvoista? Simonen mukaan ei. Hänen mukaansa vanhuus osoitti että kaikki hänen vaivannäkönsä oli mennyt hukkaan, ja ettei hän edes itse pystynyt enää antamaan kaikelle saavuttamalleen arvoa.

Seuraajana oli Betty "Perässähiihtäjä" Friedan. Tämän hullun nartun suurimpana saavutuksena on niin oman, kuin myöskin muiden avioliitton ja perheiden rikkoutuminen. Sillä häneltä puolestaan oli idea siitä, että naisen pitää kilpailla miehen kanssa, ja jopa se että nainen teki vapaaehtoistyötä oli hänestä paha sillä hänessä eli se sama henki mikä pahimmassa riistokapitalistissa. Hänen logiikkansa oli se, että myös muut naiset ovat samanlaisia kuin hän (pohjimmiltaan) eli että he tehdessään joko koti- tai vapaaehtoistyötä vain pettävät itseään sillä eivät he eivät muka halua työstään rahaa, statusta, vaikutusvaltaa ja tunnustusta. Ehkä jotkut tekevät, Betty, näitä asioita jalommista vaikuttimista kuin sinä. Sen hän tosin myönsi, että naisliike piti sisällään naisia jotka kadehtivat miehiä, hylkäsivät perheen ja miehen, ja olivat muutenkin elämäänsä pettyneitä.

Näiden kahden lapsiasyövän noita-akan perintö on nähtävissä vielä nykyisinkin. Ironia on siinä, että se lyö heitä itseäänkin näpeille kuten edellä kirjoitin.

Tällöin voimme sanoa että feminismin aikakausi on jo ohitse. Se on naisenkin parhaaksi. Sitä vastoin maskulismilla on nyt jotain annettavaa, se itse asiassa olisi se joka voisi pelastaa naisen omalta itseltään, ja feminismiltä joka saa hänet jahtaamaan asioita joita ei oikeasti halunnut edes. Maskulismi toimii korjaavana vastavoimana, aikana kun feminismi on pilannut koko tasa-arvon ja sen käsitteen - maskulismi palauttaa balanssin.

Ja ainiin, vielä joka sanoo että naisten feminismi on miesten pelastus - oli kyse sitten yhteiskunnallisten valtasuhteiden hallinnassa tai pariutumisessa  - niin miten laitetaan nyt vielä eräs tunnettu länsimainen feministi, näiden kahden edellä esitellyn "tyttökullan" kanssa tähän. Gloria "Tuuliviiri Rauhaton" Steinem, ei avioliitolle ja miehiselle vallalle - menee naimisiin vanhoilla päivillään pomomiehen eli David Balen kanssa kanssa. Mies kuoli aivolymfoomaan joten liitto kesti vain 3 vuotta, mikä lienee miehelle kevyempi kohtalo kuin ihmissuhde feministin kanssa- zing! Vaikkakin vaurio aivoissa on todennäköinen jos mies sellaiseen suhteeseen edes eksyy.

Tarinan opetus: feministi on kuin naiset yleensä; sanoo toista, ja tekee toista tai tekee ensin ja selittää sitten, ihan niin kuin tässäkin asiassa kun äkkiä avioliitto ei ollutkaan enää orjuutta vaan alkoi maittamaan urallaan menestyneen miehen rinnalla.

Näistä naisista puhuttaessa tulikin mieleen, että tekstin voisi päättää tällä biisillä: